4
TOU
16.00
Edustus, Kakkonen

HJS - Ilves-Kissat  5 - 1

Loimua-kenttä

HJS hallitsi peliä alusta loppuun ja voitti Ilves-Kissat selvästi

Hämeenlinnan Jalkapalloseura jatkoi hyvää alkukauttaan ottamalla kauden kolmannen voittonsa Ilves-Kissojen kustannuksella selvästi numeroin 5‒1 (3‒1).

Loimua-kentän avajaisiin saapuneet katsojat eivät joutuneet kauaa arvailemaan, kummalla joukkueella tulee olemaan todennäköisyydet puolellaan ottelun voittamisen suhteen. HJS otti tahtipuikon itselleen heti alkuvihellyksestä heilutellen sitä välillä rivakasti ja välillä rauhallisemmin koko ottelun ajan.

Parista huippupaikasta huolimatta maalia jouduttiin odottamaan 25 minuutille. Loistavasti koko kentän mittaa niin leveys- kuin pystysuunnassa hyödyntänyt HJS rakensi paikan Jonni Thusbergille, joka pääsi läpiajoon vasemmalta puolelta ja sijoitti pallon tarkasti Kissojen maaliin.

Kolme minuuttia myöhemmin johto tuplaantui. Tällä kertaa hyökkäys eteni oikealta, josta Aleksi Ikonen syötti maalin eteen Gerald Benille, joka sai nautiskella maalin edestä pelivälineen verkkoon.

36 minuutilla yleisö sai taputtaa käsiään yhteen Esson baarin tahtiin kolmatta kertaa. HJS pelasi pallon Kissat-linjan eteen, Ikonen nikkasi pallon boksiin Eetu Kajannolle, joka tykitti pallon komeasti ja voimakkaasti takanurkkaan.

Hetken päästä Kajanto sai uuden paikan, mutta tällä kertaa hyvästä paikasta lähtenyt veto suuntautui päin maalivahti Denis Kasperovychia.

Kissat pääsi kaventamaan, kun se käänsi pelin nopeasti HJS:n keskialueen harhasyötön jälkeen. Eetu Räisänen voitti kilpajuoksun HJS-puolustajia vastaan ja tuikkasi pallon ohi Luukas Meltorannan.

HJS tuli terävästi toiselle jaksolle. HJS eteni boksiin jälleen hyvällä syöttöpelillä ja lopulta Valtteri Lindberg tarjosi pallon tyhjän maalin eteen Kajannolle, joka viimeisteli kauden kuudennen osumansa.

56 minuutilla Dennis Hoekman ja Thusberg pelasivat mukavasti yhteen ja Thusbergille vetopaikan, mutta Kasperovych pystyi selvittämään tämän tilanteen.

Kissat sai tunnin kohdalla kolme paikkaa lyhyen ajan sisään. Eeki Tuunainen pääsi laukomaan nousunsa päätteeksi noin 20 metristä, mutta Meltoranta venyi pallon tielle alakulmasta.

Pari minuuttia myöhemmin Tal Bitton veti painavasti vastapalloon 25 metristä, mutta Meltoranta selvitti tämänkin tilanteen.

Torjuntaa seuranneen kulmapotkun jälkitilanteesta pääsi yrittämään Andrii Barladym, mutta Meltoranta oli jälleen pallon tiellä.

HJS kaunisteli lukemia vielä kertaalleen muutamien paikkojen jälkeen. Ben syötti pallon linjan taakse, johon Lindberg ehti ennen Kasperovychia, ja Lindberg sai nautiskella ajan kanssa uransa ensimmäisestä maalista Kakkosessa.

HJS:n päävalmentaja Mikko Manninen toivoi ennakkohaastattelussa joukkueeltaan parempaa puolustamista sekä laadukkaampaa pallonhallintaa. Päivän ottelussa molemmat osa-alueet onnistuivat.

”Varmasti kaikki paikalla olijat näkivät, kumpi oli parempi joukkue. Saimme pitkiä pallonhallintajaksoja ja vastustaja oli aivan loppu viimeiset 20 minuuttia. Pelissä oli paljon hyvää tänään”, Manninen kertoi.

HJS:n pelaaminen passivoitui joksikin aikaa neljännen maalin jälkeen, mutta siitä huolimatta kokonaisuutena ottelu oli ehjin ysikymppinen tähän asti.

”Aika ehjältä kokonaisuudelta vaikutti. Peli oli alusta asti kontrollissa ja reilun puolen tunnin jälkeen 3‒0. Vastustajalla ei ollut oikeastaan minkäänlaista pallonhallintaa, vain yksittäisiä hyökkäyksiä. Maalit tulivat hienojen kombinaatioiden tuloksina, joten päivään voi olla tyytyväinen”, Manninen kiitteli.

Aurinkoisen lauantain ainoa synkkä pilvi muodostui taivaalle ottelun lisäajalla 5‒1-tilanteessa. Alkukauden liekehtinyt Kajanto sai kyseenalaisesti toisen keltaisen kortin keskialueen rikkeestään ja joutuu huilaamaan HJS:n seuraavan ottelun TamUa vastaan.

”Se oli käsittämätön tuomio eikä kuvastanut pelin henkeä millään tavalla”, Manninen tyytyi toteamaan.

HJS:n keskikentällä jälleen yhden ysikymppisen operoinut Medo oli tyytyväinen voiton jälkeen.

”Tämä oli hyvä peli meiltä. Saimme mitä halusimme eli kolme pistettä. Täyden pistepotin jälkeen on aina hyvä fiilis.”

Aina kehittymään pyrkivä maestro olisi toivonut voitosta huolimatta joukkueeltaan vielä enemmän maaleja.

”Viisi maalia on totta kai hyvä, mutta olisimme voineet tehdä niitä vielä enemmänkin. Kun on tämmöinen peli ja mahdollisuus tehdä niin pitäisi käyttää tilaisuus hyödyksi.”

”Muuten meillä oli pelistä kontrolli koko ajan. Välillä pelaaminen vielä lipsuu vähän, kun teemme vääriä syöttövalintoja tai menetämme palloa helposti, mutta silti tänään pelissä oli kyse vain meistä”, Medo analysoi.

Medo on pelannut alkukaudesta täydet minuutit HJS:n keskikentällä. Hieman ennen kauden alkua joukkueeseen saapunut pelimies pääsee hiljalleen parempaan ja parempaan kuntoon.

”Tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä. Minulla ei ollut harjoituskautta alla ollenkaan, kun tulin ja aloin treenaamaan joukkueen kanssa vain parisen viikkoa ennen kautta. Nyt on pelejä alla, joten homma paranee jatkuvasti. Lisäksi kesä tulee ja kelit lämpenevät, joten parempaa on luvassa”, Medo naurahti.

HJS pelaa seuraavan kerran 14.5. Tampere Unitedia vastaan Tammelassa.

”Nyt saamme ehjän viikon ja pääsemme harjoittelemaan neljä kertaa. Viikonloppu huilataan, kun muut pelaavat ja sitten suuntaamme maanantain treenien kautta tiistain peliin”, Manninen tiivisti seuraavat suunnitelmat.

Kokoonpano:

Luukas Meltoranta

Topias Listo

Elmeri Supperi

Valtteri Ahokas

Jonni Thusberg (Innocent Nshizirungu 69’)

Medo

Simo Paakkanen (Dennis Hoekman 54’)

Aleksi Ikonen

Valtteri Lindberg

Eetu Kajanto

Gerald Ben

---

Riku Haavisto

Jami Kyöstilä

Oskari Luoma

Eetu Pellikka

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30