Ossi Lehtonen haluaa vihdoin selättää loukkaantumiskierteen ja pelata ehjän kauden
Julkaistu: 06.03.2023 09.30

Ossi Lehtonen haluaa vihdoin selättää loukkaantumiskierteen ja pelata ehjän kauden

Haminan Pallo-Kissoista otetun 6–1-voiton ykkösilonaihe oli ehdottomasti Ossi Lehtosen paluu pelikentille nilkkavamman jälkeen. Minuutteja viimeksi syyskuussa Salossa kellottanut Lehtonen iski ensimmäisellä jaksolla kaksi maalia ja oli muutenkin pirteällä pelipäällä.

”Hyvä olo on tällä hetkellä. Nilkka on ollut kolmisen kuukautta kunnossa yhtäjaksoisesti pitkästä aikaa. Toivottavasti asiat menevät koko ajan eteenpäin ja hyvä fiilis jatkuu”, Lehtonen toivoo.

Kuten Lehtosen kommentti antaa osviittaa, ovat viime kaudet olleet hyökkääjälle melkoisen pitkiä. Nilkkavammaa on seurannut toinen nilkkavamma eikä hän ole saanut pelata ehjää kautta useampaan vuoteen.

Vuodet ovat olleet syystäkin raskaita.

”Aika perseestä on ollut suoraan sanottuna. Viimeksi taisin saada edes ehjän harjoituskauden vuonna 2019. Kokonaisuudessaan on ollut raskasta, mutta onneksi nyt tuntuu taas hyvältä”, Lehtonen kuvailee.

Kiire takaisin kentälle on aiemmin saattanut olla liian kova. Tällä kertaa kuntoutumiseen otettiin erilainen lähestyminen yhdessä fysioterapeutti Jaakko Puronahon kanssa.

”Jaakon kanssa tehtiin suunnitelma ja keskityimme kuntouttamaan vammaa huolella alusta asti ja kiirehtimättä. Jalka on tuntunut paremmalle koko ajan.”

Kauden ensimmäiset osumat olivat toivottavasti vain esimakua sille, mitä tuleman pitää. Lehtosen ykkösprioriteetti on pysyä koko kausi terveenä ja ansaita sitä kautta peliaikaa. Terveyttä ja vastuuta tulee seuraamaan miehen mukaan yksi asia.

”Maalit”, Lehtonen virnistää.

HJS:n valmentaja Atte Koivuniemi kertoo, että HJS:llä on riveissään monipuolinen hyökkäyspään osaaja.

”Ossi on taitava, työteliäs ja juonikas pelaaja. Hän on hyvä haastamaan ja tuo luovuutta, nopeutta ja vaarallisuutta hyökkäyspäähän.”

Lehtosen ehjänä pysymistä toivoo pelaajan lisäksi myös HJS-valmennus.

”Toivottavasti loukkaantumiskierre saadaan vihdoin katkaistua ja mies pysyy ehjänä. Sitä kautta hän voi ottaa avauspaikan ja onnistua maalinteossa useasti”, Koivuniemi odottaa.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30