Iltapalapöytään jäi kaakaon lisäksi myös spekuloitavaa ‒ PIF haki pisteet viime hetken rankkarilla
Julkaistu: 22.04.2023 21.10

Iltapalapöytään jäi kaakaon lisäksi myös spekuloitavaa ‒ PIF haki pisteet viime hetken rankkarilla

Kitkerä. Pettynyt. Harmistunut. Siinä muutama esimerkkiadjektiivi kuvaamaan Hämeenlinnan Jalkapalloseuran pelaajien, valmennuksen, taustojen ja kannattajien tuntemuksia sarja-avauksen jälkeen. 1–1-tasapeliltä kovasti jo haissut ottelu muuttui vielä lopussa vierasvoitoksi.

Erittäin tasainen vääntö kääntyi vierasjoukkueelle Kasperi Nevän viidennen lisäaikaminuutin rangaistuspotkumaalilla. Rankkariin johtanut tilanne jätti hämeenlinnalaisittain paljon spekuloitavaa, kun maalivahti Joonas Immosen tulkittiin rikkoneen Veeti Lainetta pallontavoittelutilanteessa.

”Kyllähän siitä jossiteltavaa jäi. Päätuomari sanoi Immoselle, että hän osui palloon, mutta kauemman puolen linjuri taas sanoi, että ei osunut. Luulisi päätuomarilla olevan viimeinen sana”, kommentoi HJS:n päävalmentaja Tommi Silvennoinen.

”1–1 olisi ollut ihan oikeutettu tulos, mutta oikeudenmukaisuuspisteitä ei jaeta ja se on myös kylmä fakta. Tulos on iso pettymys, vaikka peli oli kauden ehjimpiä matseja tähän asti. Laitetaan uutta matoa koukkuun ja mennään eteenpäin”, Silvennoinen sanoi.

Kuten todettua, oli HJS:n ja Piffenin välinen kauden avausottelu alusta loppuun asti hyvin tasainen, jossa kummallakin joukkueella oli omat hallintajaksonsa. HJS loi ottelun ensimmäisen hyvän paikan, kun Kalle Kopra haastoi viidennellä minuutilla 1v1-tilanteessa itsensä vetopaikkaan ja oli huudattaa Pullerin runsaslukuista yleisöä heti alkajaisiksi, mutta Tino Kangasaho sai juuri ja juuri näppinsä väliin torjuen pallon niukasti kulmapotkuksi.

PIF vastasi viisi minuuttia myöhemmin. Joukkue hyökkäsi oikean laidan kautta ja loi vetopaikan Kajus Svanbergille, mutta Immonen puolestaan esitti hienon torjunnan etukulmasta.

Otteluennakossa helppojen virheiden välttämistä peräänkuuluttanut Silvennoinen joutui haukkomaan henkeään, kun Jonathan Ndongala antoi harhasyötön, jonka myötä Piffen sai luotua puolittaisen paikan Laineelle nopean käännön jälkeen. Hyökkääjä veto huonosta asennosta karkasi taivaantuuliin.

29 minuutilla Kopra, Innocent Nshizirungu ja Hamza Lassoued pelasivat pienpeliä Piffenin puolustuksen keskellä. Lassoued pääsi yrittämään hyvästä paikasta, mutta Kangasaho sai itsensä jälleen pallon tielle.

Pari minuuttia myöhemmin Lassoued esitti kotiyleisölle maagisia jalkojaan, kun hän hassutteli parikin PIF-pelaajaa ja veti tulisesti. Kangasaho vieraiden maalilla nosti taas yhdellä mainiolla torjunnalla itseään lähemmäksi ottelun parhaan pelaajan palkintoa.

PIF siirtyi johtoon 35 minuutilla. Severi Keskitalon syöttö alaspäin Immosta kohti epäonnistui pahasti eikä vapaaseen paikkaan päässyt Jean-Guy Akpa Akpro erehtynyt lähietäisyydeltä.

Kylmä suihku lamaannutti HJS:n pelaamisen loppujakson ajaksi ja Piffen otti pallonhallintaa voimakkaammin itselleen. Mitään vaarallista ei kuitenkaan HJS:n päädyssä päässyt tapahtumaan.

Ensimmäinen jakso oli hämeenlinnalaisten osalta päivän heikompi otos osaamisesta. Pallollista pelaamista leimasi ajoittainen huolimattomuus eikä joukkue kyennyt ottamaan pelin virtauksen hallintaa itselleen. Paikkansa kotijoukkue loi nopeasti edeten. Puolustuksellisesti hätää ei ollut, paitsi kun joukkue niitä itse itselleen aiheutti.

”Oli vähän vaikeaa alussa, mutta kasvoimme pikkuhiljaa pelin edetessä sen tarvitsemalle vaatimustasolle. Kyllä aika kovasti harmittaa tappio, kun pari minuuttia olisi pitänyt vielä jaksaa keskittyä, mutta sellaista jalkapallo välillä on”, mietti allapäin pelin jälkeen ollut Lassoued.

Toinen jakso

HJS sai terävöitettyä omaa pallollista pelaamistaan toiselle jaksolle tultaessa ja oli ensimmäistä nelivitosta paremmin pelin päällä. Suurempia ongelmia HJS ei Piffenin päätyyn aiheuttanut ja peli pyöri enimmäkseen keskialueella.

Ensimmäisellä jaksolla muutaman kerran kotiyleisöä pallonkäsittelytaidoillaan ihastuttanut Lassoued sai kunnian huudattaa HJS-kannattajia ensimmäistä kertaa tällä kaudella 61 minuutilla.

Ja millä tavalla. Lassoued riisti pelivälineen omalla puoliskolla, jonka jälkeen pallo oli maalissa muutamaa sekuntia myöhemmin, kun keskikenttäpelaaja antoi vasurinsa puhua ja nosti pallon yli kaukana maaliltaan olleen Kangasahon. Maalissa oli myös ripaus onnea mukana, kun tolppaan osunut laukaus kimposi PIF-maalivahdin selästä verkon perukoille. Yhtä kaikki, omalta puoliskolta lähtenyt laukaus nosti hymyt huulille.

”Kakkospallo jäi siihen ja kun minulla on hyvä laukaus niin päätin kokeilla. Molarin kautta se meni, joten katsotaan, jääkö se omaksi maaliksi, mutta tännepäin voi antaa kuitenkin sitten ansiot”, Lassoued naurahti.

”On kiva päästä tekemään maaleja ja auttamaan jengiä, mutta tänään se ei riittänyt.”

71 minuutilla HJS hyökkäsi Eetu Kajannon kautta keskeltä. Kajanto tarjosi vetopaikan Lassouedille, mutta tällä kertaa veto meni yli maalin.

76 minuutilla pirteästi vaihdosta tullut Kajanto toimi taas tarjoilijana, tällä kertaa Jonni Thusbergille, mutta myöskään Thusbergin vedossa ei ollut tarvittavaa laatua.

82 minuutilla Miika Paussu riisti pallon ja syötti sen kuudentoista tuntumaan Kopralle. Hyökkääjä laukoi toisella kosketuksellaan alakulmaa kohti, mutta Kangasaho otti taas yhden tärkeän torjunnan lisää.

Viimeisen vitosen aikana Piffen sai otteen pelistä ja sai painettua HJS:ää syvemmälle omalle alueelle.

Pari paikkaakin se sai. 87 minuutilla Christian Linna pudotti pallon Laineelle, joka laukoi kuulan yli maalin.

Pari minuuttia myöhemmin Nils Pohjanheimo sai jalan auki 18 metrissä. Immonen torjui upeasti yläkulmasta ja piti HJS:n kiinni pisteessä aivan ottelun viimeisille hetkille asti.

Viidennellä lisäajan minuutilla PIF-pelaaja pääsi etenemään helposti keskikentällä kahden HJS-pelaajan välistä. Pystysyöttö boksin sisään Laineelle aiheutti raportin alussa kuvatun rankkaritilanteen eikä viime kaudella vastustajia näissä tilanteissa useamman kerran masentanut Immonen onnistunut pysäyttämään Nevän viimeistelyä.

Näin loppulukemat kirjattiin lopulta 1‒2.

”Kyllä meillä on Kakkosen tasoinen joukkue kasassa”

Silvennoinen oli tyytyväinen joukkueensa toisen jakson esitykseen.

”Lähdimme jahtaamaan peliä tosi hyvin ja pelaamisessa oli vähän jo sitä tylyyttä, mitä olen peräänkuuluttanut. Purimme palloa pois, kun piti purkaa ja pysyttiin pallossa, kun oli hetki pysyä. Peli oli monipuolisempaa kuin ensimmäisellä jaksolla. Pystyimme pehmentämään vastustajaa prässäämisellä ja saimme heidän huonoista syötöistään sitä kautta katkoja. Ne olivat hyviä juttua.”

Paljon muutoksia kokeneen joukkueen iskukyky on herättänyt paljon arvailuja monessa suunnassa, mutta kauden avaus herätti tuloksesta huolimatta luottamusta.

”Kyllä meillä on Kakkosen tasoinen joukkue kasassa”, Silvennoinen totesi.

Myös Lassoued näki, että HJS pystyi parantamaan pelin edetessä.

”Toisella jaksolla parani joukkuepelaaminen. Kävimme tauolla läpi, mistä löytyy aukot ja missä on tilaa, ja pystyimme hyödyntämään niitä ihan hyvin. Maalit jäivät vaan uupumaan. Ihan positiivinen esitys siinä mielessä, ettei tällä ryhmällä ole niin hirveän montaa peliä pelattu. Iso askel oikeaan suuntaan.”

Viimeisinä vuosina paljon loukkaantumisista kärsinyt ja täten todella vähän otteluja pelannut vasuri esiintyi kentällä 80 minuuttia ja keräsi itselleen jo varmasti faneja. Mies itse oli iloinen tämänhetkisestä tilanteestaan.

”Oma esitys oli ihan positiivinen ja olen tosi tyytyväinen, että pystyin pelaamaan 80 minuuttia. Se oli iso askel henkilökohtaisesti. Vähän alkoi jalat kramppaamaan ja se näkyi viimeisessä vaparissa. Ja eiköhän tämä tästä vielä parane.”

HJS:n seuraava ottelu on edessä jo tiistaina, kun joukkue matkustaa Tampereelle Suomen cupin otteluun AC Estudiantesia vastaan.

”Käydään jengin kanssa asioita läpi ja hiotaan pelaamista. Kyllä tästä vielä hyvä tulee”, Lassoued valoi uskoa tappionkin hetkellä.

Päivän positiivisiin asioihin kuului myös toisella jaksolla kentälle vaihdetun Matias Junnan debyytti Kakkosessa sekä upea kannustus, jota 296 katsojaa Pullerilla tänään joukkueelle tarjosi. Kiitos kaikille paikalla olleille ja onnea Matiakselle debyytistä!

Kokoonpano:

Joonas Immonen (C)

Sil Bos (Eetu Kajanto 61’)

Elmeri Supperi

Jonathan Ndongala

Severi Keskitalo (Matias Junna 70’)

Simo Paakkanen (Miika Paussu 61’)

Oumar Balde

Hamza Lassoued (Eetu Pellikka 82’)

Jonni Thusberg

Kalle Kopra

Innocent Nshizirungu (Oskari Luoma 61’)

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30