Johtajuutta, taitoa ja juonikkuutta ‒ Aleksi Ikonen HJS:n paitaan
Julkaistu: 15.03.2024 13.30

Johtajuutta, taitoa ja juonikkuutta ‒ Aleksi Ikonen HJS:n paitaan

Keskikenttäpelaaja Aleksi Ikonen vahvistaa Hämeenlinnan Jalkapalloseuraa tällä kaudella. Ikonen ja HJS ovat tehneet vuoden sopimuksen.

Imatralta lähtöisin oleva 29-vuotias Ikonen on kokenut pelaaja, joka on pelannut Kakkosta niin Kultsun, AC Kajaanin, PEPOn, JIPPOn ja FC Jazzin riveissä. HJS:ään Ikonen tulee Lappeenrannasta, jossa hän pelasi viime kaudella PEPOn paidassa 22 ottelua tehden neljä maalia.

Ikonen oli HJS:n mukana jo viime viikonloppuna MyPa-ottelussa pelaten täyden ysikymppisen.

”Erittäin hyvä fiilis on. Yhdet treenit alla ja suoraan siihen ysikymppinen päälle, mutta ihan mukavasti meni ensimmäiseksi peliksi. Pelaajat ja taustat ovat ottaneet minut hyvin sisään, joten iloisin mielin ovat ensimmäiset päivät menneet, vaikka tappio tulikin pelistä”, Ikonen kertoo.

Ikonen viihtyy parhaiten kymppipaikalla.

”Olen erittäin tekninen pelaaja ja pyrin luomaan maalipaikkoja muille. Toki pyrin maalintekoon itsekin. Ohjaan kentällä muita ja näytän esimerkkiä omalla tekemiselläni”, Ikonen kuvailee.

Ikonen on pelannut urallaan myös Inter Leipzigin organisaatiossa Oberligassa Saksan viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla, jossa hän vietti puoli vuotta kaudella 2018.

”Eniten olen urallani saanut oppia Saksasta, vaikka se oli vain puolen vuoden reissu. Työteon merkitys korostui siellä. Olin joskus flegmaattinen pelaaja, mutta sieltä tarttui se, ettei jalkapallosta tule mitään, jos ei jaksa tehdä töitä joukkueen eteen”, Ikonen muistaa.

Ikonen tarjoaa joukkueelle tukun johtajuutta.

”Kyllä minä jo ensimmäisissä treeneissä juttelin nuorten kaverien kanssa ja toistaiseksi he kuuntelivat ärsyyntymättä. Kysytään kauden lopussa, kun olen riittävästi pitänyt ääntä, että mieltä he sitten ovat”, Ikonen nauraa.

”Mutta pelejä on vajaa 200 alla, joten minun pitää johtajuutta ehdottomasti tuoda. Tavoitteeni on taistella noususta enkä minä tänne muuten olisi tullut", Ikonen vakavoituu.

HJS:n päävalmentaja Mikko Manninen kehuu tuoretta vahvistustaan.

”Hyvä pelaaja on saatu. Hän on pelannut paljon Kakkosta ja ymmärtää peliä hyvin. Mitä pidemmälle peli eteni lauantaina, niin sitä enemmän hän pääsi heti pelisysteemiin sisälle. Hän on varmasti kova vahvistus meille”, Manninen kertoo.

Rutinoitunut pelaaja on tärkeä palanen myös henkiselle puolelle.

”Aleksi tuo meille paljon johtajuutta. Sen kuuli jo pelin aikana ja valmentajana on aina mukava huomata, että kentällä on johtavia pelaajia. Siinäkin mielessä hän on erittäin tervetullut vahvistus joukkueeseen”, Manninen toteaa.


Kausari taskuun ja matsiin! Nappaa omasi tästä.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30