Hämeenlinnan Jalkapalloseura ja Aapo Kannisto, 18, ovat solmineet kaksivuotisen sopimuksen.
HJS-kasvatti aloitti kauden ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen harjoitusringissä joulukuussa. Kanniston otteet niin treeneissä kuin peleissä vakuuttivat joukkueen valmennusjohdon sopimuksen arvoisesti.
”Tuleehan siitä hieno fiilis. Juniorista asti olen halunnut päästä edustukseen ja se on ollut tavoitteena. Sopimus on saavutus, koska se näyttää, että kehittymistä on tapahtunut ja muutkin näkevät sen. On kiva päästä treenaamaan ja pelaamaan kovempien pelaajien kanssa”, Kannisto hehkuttaa.
Oikeajalkainen laitapuolustaja on huomannut selkeitä eroja aiempaan niin treeni- kuin pelikentällä.
”Kovuutta ja aggressiivisuutta on enemmän kuin A-junioreissa. Peleissä olen huomannut selkeän parannuksen vastustajissa. Parhaani mukaan koitan pärjätä ja kun saan vielä vähän varmuutta lisää pelaamiseen, niin hyvä tulee”, Kannisto sanoo.
Kannisto lähtee tavoittelemaan tulevalla kaudella debyyttiään ja ensimmäisiä otteluitaan Kakkosessa.
”Minuutteja lähden hakemaan tietenkin. Aggressiivisuutta lisää puolustuspeliin ja pallon kanssa enemmän varmuutta, niin onnistun tavoitteessa”, Kannisto linjaa.
HJS:n päävalmentaja Mikko Manninen on nähnyt Kannistolta selkeitä askeleita eteenpäin jo parin kuukauden aikana.
”Aapo on erittäin hyväasenteinen pelaaja, josta on treenimatsien aikana nähnyt, kuinka hän kehittyy ja on joka pelissä parempi ja parempi. Hänessä näkyy intoa kehittyä ja halua oppia, ja on tosi kiva saada nuori oman kylän poika mukaan”, Manninen kertoo.
09.07.2025 17.05 | HJS hamuaa toista perättäistä vierasvoittoa Helsingistä |
04.07.2025 13.51 | HJS vakuutti Kiffenin vieraana |
02.07.2025 19.02 | HJS iskee huomenna FC Kiffenin kimppuun |
01.07.2025 11.00 | Nestori Meltoranta siirtyy FC Interiin |
29.06.2025 11.34 | HJS otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa sarjapeleissä |
27.06.2025 19.47 | Toinen kierros käyntiin kotiottelulla |