Yhteistyö: Lounasmesta tarjoaa monipuolista lounasta Vanajantiellä
Edustus miehetJulkaistu: 12.06.2025 12.30

Yhteistyö: Lounasmesta tarjoaa monipuolista lounasta Vanajantiellä

Monipuolista ja ravitsevaa kotiruokaa Vanajantiellä tarjoava Lounasmesta hyppäsi HJS:n miesten matkakaveriksi tänä vuonna. Viidettä vuottaan toimivan Lounasmestan toiminta alkoi syksyllä 2020 Huhtamäen tehtaan vieressä ensimmäisen korona-aallon jälkeen ja pandemian keskellä oli käytettävä kekseliäisyyttä liiketoiminnan ylläpitämiseksi.

”Vähän riskillä lähdimme liikkeelle. Eihän sitä osannut kuvitella, että korona kestää ja kestää. Lähdimme rohkeasti yrittämään ja jouduimme kokeilemaan kaikenlaiset konstit lounasravintolan lisäksi. Teimme muun muassa toimitettavia take away -annoksia, salaatteja ja patonkeja S-Marketteihin ja veimme ruokakasseja ympäri Hämeenlinnaa”, kertovat Lounasmestan yrittäjät Hanna ja Pauli Kainulainen.

Pariskunta on toiminut ravintola-alalla pitkään. Myös Idänpään torppaa pyörittävät yrittäjät muuttivat nykyiseen toimipisteeseen vajaa kolme vuotta sitten. Vuokrattavana ollut tila herätti uteliaisuuden.

”Käikälän paikka oli vähän syrjässä ja vaikka kanta-asiakkaita oli, niin ei ihan tarpeeksi. Nykyiseen paikkaan on löytänyt mukavasti porukkaa. Tämä talo on täyttynyt muutenkin kolmen vuoden aikana ja talon sisältä on myös paljon asiakkaita.”

”Ja koko ajan enemmän on ihmisiä, jotka käyvät rakennuksessa salilla ja tulevat siitä syömään. Mekin olemme lähteneet kunnolla kuntoilun makuun. Kolme kertaa viikossa koitamme repiä itsemme aamulla salille ja siitä saa hyvin virtaa työpäiviin.”

Lounasmestan ruoka on konstailematonta ja ravitsevaa.

”Peruskotiruoka ilman kikkailuja kuvailee ruokaamme varmasti parhaiten. Teemme kaiken itse alusta lähtien ja tarjolla on kaksi lämmintä ruokaa, josta valita, runsas salaattipöytä ja lämpimiä kasviksia jälkiruokaa unohtamatta. Tuoreus ja monipuolisuus ovat valttimme”, Pauli kertoo.

Lounasmestan kummipelaajalle Jami Kyöstilälle hyvä lounas on kiireisen arjen peruspilari.

”Kyllähän tämä on meille urheilijoille aivan huikea juttu ja iso kiitos Hannalle ja Paulille jo tässä kohtaa, että saan palvelua hyödyntää. Itselläni, kun työelämä pitää elämän kiireisenä ja treenit ovat työpäivien jälkeen, on ruokailun järjestäminen pieni haaste. Täällä ruoka on monipuolista ja valinnanvaraa riittää. Itselläni on vatsa myös sen verran arka, että jos käyn väärissä paikoissa syömässä tai syön vääränlaista ruokaa, sen huomaa illalla. Täältä kun olen lounaan hakenut, ei ole ollut vatsan kanssa ongelmia. Siitä huomaa, että ruoka on laadukasta”, Kyöstilä kiittelee.

HJS:n ja Lounasmestan yhteistyö alkoi miesten edustusjoukkueen kanssa, mutta on ehtinyt jo hieman laajenemaan, kun Lounasmesta toimittaa HJS:n kesäleirien ja Stadium-turnauksen ruoat.

”Mielellämme teemme ruoat tapahtumiin. Meiltä voi aina myös toivoa ruokaa, mitä haluaa. Täytyy kesän aikana tulla myös katsomaan pelejä. Futispeleissä en ole aiemmin käynytkään, joten nyt tulemme ilman muuta!”, Hanna sanoo.

Löydät Lounasmestan antimet arkipäivisin osoitteesta Vanajantie 10 B.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30