Paikalliseen jalkapalloon intohimoisesti suhtautuva Tero Koskinen kertoo alkaneensa seurata otteluita jo edesmenneen FC Hämeenlinnan aikana jatkaen perinnettä HJS:n otteluissa miesten edustusjoukkueen perustamisesta saakka.
”Ensimmäisellä kaudella Nelosessa (2016) en vielä seurannut otteita paikan päällä, vaikkakin tuloksia seurasin aktiivisesti. Siitä homma kuitenkin lähti, ja nykyään pyrin käymään otteluissa mahdollisimman paljon.”
Koskinen huomauttaa monen muun hämeenlinnalaisen jalkapallon ystävän tavoin siirtymän HJS-kannattajaksi FC Hämeenlinnan toiminnan loppumisen jälkeen ottaneen oman aikansa. Ajan saatossa HJS:stä on kuitenkin muodostunut uudelleen miehelle kerran aiemmin menetetty ”oma seura”. Side seuraan on vahvistunut vuosien varrella.
”On vaikeaa muotoilla sanoiksi seuran merkitystä itselleni. HJS merkitsee, sillä tämä on minulle paikallinen seura ja jalkapallo on parasta paikan päällä,” Koskinen tiivistää.
Aktiivisesti maajoukkueiden perässä matkustavalle Koskiselle HJS:n vierasotteluissa käyminen on luonnollista.
”Kolmisen vuotta olen käynyt HJS:n vieraspeleissä. Ajattelin, että miksipäs en lähtisi tien päälle reissuun ja siitä se tapa jäi elämään. Mieleenpainuvimmat muistot otteluista liittyvätkin nimenomaan vierasreissuihin. Viime syksyn nousukarsintaottelut, niin hyvässä kuin pahassa, ovat jääneet parhaiten mieleen”, Koskinen kertoo viitaten miesten edustusjoukkueen Reipasta vastaan pelattuun välieräotteluun Lahdessa sekä vierailua Tammelan stadionille kauden ratkaisseessa trillerissä Tampere Unitedia vastaan.
”HJS:n seuraaminen on myös luonut muutamia ystävyyssuhteita. Toki mittasuhteet ovat erilaiset kuin maaotteluissa, mutta molemmista piireistä olen saanut uusia tuttavuuksia.”
Vaikka ottelutapahtumat ovat hyvin erilaiset, ei maajoukkueen ja paikallisen seuran seuraamisen välillä Koskinen kuitenkaan loppupeleissä näe suuria eroja.
”Minulle maajoukkue on aina ollut se tärkein seurattava, mutta yhtä lailla oma seurajoukkue merkitsee paljon. Sillä saralla eroa ei juurikaan ole. Näkyvin ero liittyy kuitenkin vierasotteluihin, sillä siinä missä maaotteluiden yhteydessä kannattajat ovat tiiviisti yhdessä kokoontumalla ennen ottelua ja ottelun jälkeen, on HJS:n kohdalla tapana kulkea suoraan kotoa paikan päälle katsomoon ja ottelun jälkeen takaisin kotiin.”
Koskinen toivookin, että kiinnostuksen nousu seuraa kohtaan realisoituisi myös kannattajatoiminnan koon kasvamisena ja tätä kautta suurempina vieraskannattajaryhminä, mikä lisäisi kysyntää yhteisille kokoontumisille. Tämän suhteen Koskinen on optimistinen.
”En juuri näe syitä, miksi seuralle ei voisi muodostua laajempaakin kannattajapohjaa. Olihan täällä esimerkiksi Pioneeriryhmä aktiivisena FC Hämeenlinnan aikoina, jolla oli hyvää toimintaa. Viime kauden ratkaisevissa otteluissa oli jo havaittavissa aiempaa suurempaa kiinnostusta”, Koskinen viittaa jo aiemmin mainitsemiinsa Reipas- ja TamU -otteluihin. Kyseisiin otteluihin seura järjesti kannattajille fanibussin, minkä lisäksi paikalla oli runsaasti omatoimimatkaajia. Tampereella ottelua seuraamassa oli myös kokonaisia HJS-joukkueita.
Kuluvalla kaudella HJS:n otteet ovat olleet tahmean alkukauden jälkeen nousujohteisia. Tämän allekirjoittaa myös Koskinen.
”Välillä on ollut hieman hakemista, mutta viime aikoina peli on mennyt parempaan suuntaan. Tämän hetken tuloskunto joukkueella on kova.”
Nykyisestä joukkueesta suosikkipelaajakseen Koskinen nostaa odotetun nimen.
”Jami (Kyöstilä) nyt on Jami. Aina sata lasissa tekemässä töitä joukkueen eteen. Alkuvuosien aikana suosikkipelaajani oli Markus Joenmäki.”
Hämeenlinnalaislähtöinen Joenmäki esiintyi FC Hämeenlinnan paidassa neljän kauden ajan ennen siirtoaan Hakaan. Joenmäki pelasi Hakassa, KuPS:ssa sekä FC Lahdessa yhteensä kunnioitettavat 158 Veikkausliigaottelua ennen paluutaan kasvattajaseuraansa HJS:ään, jossa keskuspuolustaja otteli kausilla 2016–2018.
Miesten edustuksen lisäksi Koskinen kertoo seuraavansa myös naisten edustusjoukkuetta, mutta kuluvalla kaudella naisten otteluissa käyminen on jäänyt miehen omien sanojensa mukaan valitettavan vähälle aikataulusyistä johtuen.
”Vähintäänkin tulokset käyn kuitenkin aina tarkistamassa.”
Koskinen kannustaa hämeenlinnalaisia sekä Pullerin lehtereille että vieraskatsomoihin nauttimaan paikallisesta jalkapallosta.
”Sanotaan tähän se perinteinen. Futis on parasta paikan päällä”, Koskinen päättää.
Teksti: Onni Kaukiainen
20.08.2025 12.00 | HJS liikuttaa maakunnasta toiseen – ”Olen saanut tätä kautta uusia tuttavuuksia” |
19.08.2025 18.00 | Jatkosarjan otteluohjelma selvillä |
18.08.2025 10.00 | Päävalmentaja vaihtuu ensi kaudeksi |
17.08.2025 10.49 | HJS päätti runkosarjan tyylikkäästi |
15.08.2025 19.49 | Runkosarja päätökseen MuSan isäntänä |
15.08.2025 14.00 | Topias Listo jättää joukkueen opiskeluiden vuoksi - Eero-Matti Auviselle jatkoa sopimukseen |