OTTELUENNAKKO:
SUOMEN CUP; 4. KIERROS
IF Gnistan — HJS
keskiviikko 11.6. klo 20:00
Oulunkylä 1 TN, Helsinki
HJS Naiset kohtaavat varsin tutun vastustajan Naisten Suomen Cupissa Oulunkylässä tulevana keskiviikkona. IF Gnistania vastaan pelattiin harkkamatsi ennen kauden alkua ja tuloksena oli tasuri. Gnistan oli toki ehkä hallitsevampi osapuoli, mutta HJS-puolustus oli siinäkin pelissä rautaa. Viime kaudella HJS voitti Gnistanin Naisten Ykkösen karsinnoissa syksyllä ja eteni karsintafinaaliin RoPS:aa vastaan. Gnistan johtaa omaa Naisten Kakkosen lohkoaan puhtaalla pelillä, joten kova matsi on varmastikin tulossa. HJS:llakin on peli kulkenut mallikkaasti viime aikoina.
Ottelussa kohtaavatkin kaksi sarjaykköstä, kun HJS kävi hakemassa suvereenimaisen voiton Pallo-Iiroista Raumalla. Tulevassa pelissä HJS pääsee mittaamaan tämän hetkisen todellisen tasonsa, mikä edesauttaa tulevia koitoksia omassa lohkossamme, kun vielä ei olla kohdattu ennakkoon kovimpia vastustajia.
Ilahduttavaa viime aikoina HJS:n otteissa on ollut se tosiasia, että maalien takana ovat olleet eri pelaajat eri pelipaikoilta. Raumalla pysyi myös maalivahti Linda Meltorannan “clean sheet” (jo 6. tällä kaudella). Joukkue pystyi myös kierrättämään pelaajia laajan pelaajamateriaalinsa ansiosta.
HJS-hyökkääjä Veera Ahon ytimekäs ennakkokommentti: “Gnistan on tuttu vastustaja entuudestaan, jo viime syksystä ja pelit ovat olleet tasaisia, joten tiedossa on varmasti kovaa kamppailua.”