
HJS:n kausi sai voittoisan päätöksen, kun joukkue kairasi kolme pistettä Pallo-Iirojen kustannuksella maalein 4‒1 (1‒1).
Pallo-Iirot siirtyi johtoon ottelun 14. minuutilla Target Ayannubin komealla yläkulmalaukauksella. Eetu Kajanto viimeisteli jakson lopussa numerot tasoihin.
Toisella jaksolla HJS meni menojaan, kun Jami Kyöstilä ja Valtteri Lindberg tekivät maalit mieheen kuuden minuutin välein jakson alussa. Loppunumerot viimeisteli Kajanto illan toisella osumallaan viisi minuuttia ennen loppua HJS:n pelatessa siinä kohtaa miehen ylivoimalla.
Ottelun alku mentiin raumalaisten komennossa ja Ayannubin maalin jälkeen Iiroilla oli pari hyvää tilaisuutta mennä kahden maalin karkumatkalle, mutta epätarkka sihti ja HJS-maalin vasen tolppa olivat kotijoukkueen turvana.
HJS pääsi peliin mukaan jakson puolivälissä ja otti pelistä tukevan otteen itselleen. Tasoitusmaali syntyi, kun Lindberg katkaisi Iirojen rajaheiton, syötti pallon Kajannolle, joka päätti keskiympyrästä alkaneen kuljetuksensa boksiin asti ja ohitti raumalaisten maalivahdin Miko Lainion, joka oli jakson aikana tylsyttänyt Kajannon maaliaikeet pari kertaa.
Toisen jakson alkupuolella HJS loi hyviä maalipaikkoja. Topi Alan tykityksen Lainio vielä torjui, mutta 53. minuutilla HJS hyödynsi pitkän hääräämisaikansa Iirojen kolmanneksella. Kajanto vapautti Elias Riihelän pallon kanssa boksiin ja laituri antoi takatolpalle syöksyneelle Kyöstilällä millintarkan keskityksen, jonka kapteeni sai puskea tyhjään maaliin.
58. minuutilla Ala riisti keskialueella pallon kotijoukkueelle, syötti laitaan Kajannolle, joka löysi boksiin nousseen Lindbergin, jolla oli helppo työ ohjata pallo kolmannen kerran vierailijoiden rysään.
68. minuutilla Ayannaubi näytti jälleen painavaa vasemman jalkansa laukausta, mutta Lauri Inkeroinen venyi tärkeään torjuntaan alakulmasta.
Pelikellon ensimmäisen numeron vaihtuessa seitsemään saivat tapahtuman osallistujat todistaa hetken aikaa Kyöstilän ja Idris Moussan ympäri kenttää pyörinyttä teatteriesitystä nimeltään Kissa ja hiiri. Esityksen päätteeksi Moussa tulistui Kyöstilän pallonriistoyrityksen jälkeen sen verran paljon, että solvasi itsensä suoralla punaisella aikaiseen suihkuun.
HJS hyödynsi ylivoimansa kertaalleen, kun se hyökkäsi isoon tilaan Iirojen alueella, jonka päätteeksi Riihelä syötti maalin eteen Kajannolle, joka viimeisteli tehoiltansa toisella täysosumalla.
Ottelussa nähtiin jälleen yksi HJS-kasvatin debyytti, kun Arttu Laukkanen viiletti kentälle loppuhetkiksi. Laukkanen oli kruunata debyyttinsä hienolla tavalla, kun hän pääsi yrittämään irtopallosta maalintekoa, mutta viimeistely-yritys suuntautui päin Lainiota.
HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen oli tyytyväinen, että kausi päättyi voitokkaaseen peliin.
”Kauan kaivattu voitto, ja mukavaa, että se tuli tämmöisellä kohtalaisen hyvällä esityksellä. Varsinkin hyökkäyspelaaminen oli pitkästä aikaa rohkeampaa ja monipuolisempaa. Pallo-Iirot oli alkuun parempi joukkue ja siihen tuli taas se pakollinen, vähän helpohko maali ja pari muutakin paikkaa. Mitä pidemmälle ensimmäinen jakso meni, niin aloimme pelaamaan hyvin pallon kanssa ja löytämään tiloja. Muutama yritys oli jo ennen tasoitusmaalia, kun saimme peliä raiteilleen”, Hakanen avasi.
Toisella jaksolla tahti parani.
”Toisella jaksolla oli pitkälti hyvää tekemistä. Mitä pidemmälle mentiin, niin vähän herpaannuimme puolustussuuntaan, mikä on inhimillistäkin miesylivoimalla. Se oli suorituksen osalta pieni kauneusvirhe, mutta kiva, että pystyimme pistämään tänään palloa pussiin, löysimme peli-iloa ja -ilmettä. Teimme yhteistyötä ja ratkoimme tilanteita hyvin. Sitä myöten on mukava päättää kausi tämän pelin tunnelmiin, vaikka tämä liian aikaisin nyt loppuikin”, Hakanen totesi.
Jalkapallo ei tämän syksyn osalta kuitenkaan lopu, sillä HJS:n naisten edustusjoukkue taistelee tosissaan noususta korkeimmalle sarjatasolle Kansalliseen Liigaan. Karsintasarjassa on jäljellä vielä kaksi kotiottelua, joista ensimmäinen pelataan tämän viikon lauantaina kello 15.00 MV-stadionilla.
Kokoonpano:
Lauri Inkeroinen
Abulfazal Seyar
Elmeri Supperi
Valtteri Ahokas (Arttu Laukkanen 87’)
Raphaël Janvier
Topi Ala (Jasu Nieminen 66’)
Jami Kyöstilä
Valtteri Lindberg (Akseli Lehtomäki 66’)
Elias Riihelä
Eetu Kajanto (Matti Nokkonen 87’)
Aleksi Ikonen (Roni Rautio 76’)
--
Haiku Lassila
Joel Ahola
Roope Haavisto
Gavin Thompson
| 21.09.2026 12.43 | HJS päätti kautensa kunniakkaasti |
| 18.09.2026 20.17 | HJS päättää kautensa Pallo-Iirojen isäntänä ‒ ”Kannetaan ylpeydellä tätä paitaa" |
| 12.09.2026 20.53 | Boksien välissä sujui, mutta muuten jäi vajaaksi ‒ HJS taipui Turussa |
| 11.09.2026 18.39 | HJS ja ÅIFK taistelevat pisteistä Turussa |
| 08.09.2026 16.29 | Espoon vierailu jatkoi vaikeaa vaihetta |
| 05.09.2026 16.12 | HJS lähtee kääntämään kurssiaan Hongan vieraaksi |