Julkaistu: 02.06.2023 11.16

HJS:lle on myönnetty 13 000 € Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistukea

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille vuosittain seuratoiminnan kehittämistukea. Tuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Hämeenlinnan Jalkapalloseuralle on myönnetty vuodeksi 2023 13 000 euron tukiosuus seuran futsaltoiminnan kehittämiseen. Näin HJS pääsee jatkamaan täysipainoisesti kehitystyötä seuran Futsalin avauspotku -projektin tiimoilta.

"Ensimmäisenä tukivuonna saavutimme asetetut tavoitteet etuajassa toiminnan käynnistämisen ja laajuuden, pelaajamäärän sekä futsalin näkyvyyden osalta. Olemme todella tyytyväisiä tähän kehitystyöhön, ja meillä on erinomaiset lähtökohdat ottaa seuraava askel valmennuspäällikkö Jyrki Rohamon johdolla”, kertoo HJS:n toiminnanjohtaja Tommi Laitila.

HJS haluaa edelleen kehittää matalan kynnyksen toimintaa ja tarjota laadukkaan pelaajapolun niin jalkapallossa kuin futsalissa.

"Ministeriön tuella on todella merkittävä vaikutus futsaltoiminnan arkeen seurassamme. Toisen vuoden painopisteenä on erityisesti tyttö- ja naisfutsalin kehitystoimenpiteet.”

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki loppuu vuonna 2024, jonka vuoksi HJS:ssa on katsottu jo pidemmälle.

”Olemme laatineet entistä pitkäjänteisemmän suunnitelman tulevaisuuden kehitystoimenpiteisiin, jolla valmistaudumme myös tukiosuuden päättymiseen. Tällöin meidän tulee olla valmiita jatkamaan toimintaa omilla harteillamme ja olen varma, että näin tulee myös tapahtumaan", Laitila kertoo.

Kesä on vasta alussa, mutta uusi futsalkausi lähestyy kovaa vauhtia

HJS:n futsalkauden 2023‒2024 suunnittelu käy hyvässä tahdissa.

"On tärkeää, että jatkamme laadukasta työtä harjoitus- ja otteluasettelujen osalta, jotta laaja-alainen harrastaminen seurassa on mahdollista. Näin saamme kaikkien HJS-joukkueiden toimintaympäristön laadukkaaksi niin harjoittelun kuin pelaamisen suhteen etenkin talvikaudella. Lisäksi on tärkeää, että syvennämme entisestään seuran valmennuspäälliköiden yhteistyötä ja tiedonkulkua. Nämä kokonaisuudet tulevat johtamaan siihen, että meillä on entistäkin selkeämpi ja johdonmukaisempi tapa toimia HJS:ssa koko seuran osalta kaikki toiminnot huomioon ottaen”, Laitila avaa.

”Olemme mielestäni ottaneet suuria harppauksia tässä eteenpäin kuluneen vuoden aikana, mutta pystymme olemaan vieläkin parempia. Toki myös eri joukkueiden valmennustiimien kanssa tehtävää yhteistyötä tulee entisestään tiivistää ja kehittää. Tässäkään yhteydessä ei siis ole kyse vain joko jalkapallon tai futsalin pelaamisesta HJS:ssa, vaan siitä, että yhteisten tavoitteiden mukaisesti yhdessä tekemällä saavutamme joka osa-alueella paljon enemmän kuin yksin tekemällä”, Laitila sanoo.

Myös valmennuspäällikkö Jyrki Rohamon mukaan futsalkauden 23‒24 suunnitelmat etenevät aikataulussa.

”Tulevan kauden valmistelut joukkueiden osalta ovat kartoituksessa. Liiton sarjoihin on tulossa P19- ja P17-joukkueet. Tämän kautta täydentyy myös miesten edustusjoukkue. Muissa ikäryhmissä futsal integroidaan jalkapalloa pelaaviin ryhmiin lännen alueen sarjoissa. Näin ollen futsalpelaajien ja -joukkueiden määrä kasvaa tuplasti nykyisestään”, Rohamo kertoo.

HJS saa ensi kaudelle myös naisten joukkueen ja tekee yhteistyötä Ykkösessä pelaavan FS Tawastian kanssa.

”Olemme aloittaneet naisten edustusjoukkueen kehitystyön ja teemme yhteistyötä alueellisesti FS Tawastian kanssa joko farmi- tai yhteistyöseurasopimuksen avulla. Täten mahdollistetaan myös tyttö- ja naispelaajien polku liiton sarjoihin saakka. Tyttö- ja naisfutsalin kehittäminen on painopisteemme ensi kaudella.”

Futsaltoiminnan laajentumisen avuksi HJS sai myös lisää harjoittelumahdollisuuksia.

”Yhteistyössä Liikuntahallien ja muiden seurojen kanssa käydyn vuoropalaverin jälkeen saimme meidän nousujohteista harjoitteluamme tukevia vuoroja sekä Loimua-areenalta että Nummikeskuksesta. Peräkkäiset vuorot parantavat harjoittelumahdollisuuksia ajankäytön tehostuessa kenttien rakentamisen ja valmisteluiden viedessä vähemmän aikaa. Nummikeskuksen tulo lisäpaikkana peli- ja harjoitustoimintaan antaa erinomaiset mahdollisuudet kehittää lajia ja nostaa harrastajamääriä”, Rohamo kiittelee.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30