14
KES
17.00
Edustus miehet, Miesten Kakkonen

MuSa - HJS   0 - 2

Pori, Musan kenttä N

HJS:lle tärkeä voitto Porista kauden parhaalla esityksellä

HJS nappasi maukkaan 0-2-voiton vierasottelustaan MuSaa vastaan. HJS:n maalareina toimivat toisella jaksolla Aleksi Ikonen ja Eetu Kajanto.

HJS esiintyi MuSan kentällä kokonaisuudessaan erinomaisesti. Jaksojen alut antoivat suunnan molempien jaksojen pelin kuvalle ja varsinkin johtoasemassa homma oli vierasjoukkueella vakuuttavasti näpeissä.

Hyökkääjänä reilut 70 minuuttia pelannut Kajanto oli hyvän joukkue- ja yksilöesityksen jälkeen syystäkin yhtä hymyä.

”Saatiin vahva alku peliin ja luotua ekalla jaksolla pari hyvää tonttia. Puoliajalla käytiin parit tärpit läpi, mitä piti parantaa ja saatiin taas hyvä startti toiseen jaksoon, jonka kautta Aksu teki ensimmäisen maalin. Maalin myötä saatiin aika lailla täysi hallinta pelistä ja olimme fiksuja pallollisena.”

Kauden toisen maalinsa iskenyt Kajanto oli tyytyväinen HJS:n pelaamiseen johtoasemassa. Kajanto täräytti pallon jo aiemmin tolppaan tulisella kaukolaukauksella.

”Toinen maali sitten käytännössä tappoi matsin. Kaverit tekivät hyvän esityön ja kävin runnomassa pallon väkisin sisään. Kaikin puolin oli ehjä matsi meiltä: hyvin puolustettu ja fiksusti hyökätty”, Kajanto sanoi.

Päävalmentaja Mikko Manninen kertoi, että kentällä nähtiin tähän asti parasta HJS-jalkapalloa.

”Ehjä 90-minuuttinen. Olimme alusta loppuun kuskin paikalla. Prässäsimme ylhäältä ja voitimme kaikki vastustajan purkupallot. Vastustajalla ei ollut yhtään kontrolloitua hyökkäystä, pari tilanteenvaihtoa, jotka puolustus ja Lauri (Inkeroinen) hoitivat hienosti.”

HJS:n ensimmäinen maali rakentui keskialueen etenemisen kautta, Akseli Lehtomäki syötti Ikoselle, joka tälläsi pallon tarkasti alakulmaan.

Toiseen maaliin vahvan esityön tekivät Aapo Kannisto ja Nestori Meltoranta, jotka syöttivät pallon boksiin nousseelle Kajannolle. Hyökkääjä ehti käydä ensimmäisen yrityksensä jälkeen polviliu’ussa, mutta ketteränä miehenä ryösti kakkospallon itselleen MuSa-vahti Jaakko Lakkamäen edestä ja viimeisteli pallon verkkoon.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30