Hämeenlinnassa järjestetään futsalerotuomareiden peruskoulutus sunnuntaina 10.11. kello 11.30-17.30 Hotelli Emilian tiloissa.
Kokonaan uusille erotuomareille koulutuksen hallinnollinen maksu on 25 euroa, joka kattaa koulutuksen lisäksi pienen varustepaketin, joka sisältää erotuomarimerkin, keltaisen ja punaisen kortin sekä pillin. Koulutuksen osallistujien tulee olla syntyneitä 31.12.2010 tai sitä aiemmin. Palloliitto kouluttaa erotuomarit 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien virallisiin otteluihin ja erotuomaritoiminta edellyttää riittävää fyysistä ja henkistä kuntoa.
Futsalerotuomareiden peruskoulutus koostuu itseopiskelusta (=sääntökoulutuksesta) ja lähiosuudesta. Osa peruskoulutusta on myös kenttäkoulutus ja/tai tutustumisottelut. Koulutuksen sisältö on sama kuin ennen ja tällä kaudella itseopiskelualustaksi on vaihtunut Palloliiton e-Akatemia. Helpoimmat säännöt opiskellaan omatoimisesti ja lähiosuudessa keskitytään tarkemmin tärkeisiin sääntöihin sekä futsalin ominaispiirteisiin.
18.10.2025 09.30 | Ohjaajaksi piti vain ryhtyä, mutta valmentaminen vei mukanaan |
12.10.2025 17.15 | HJS sijoittui kahdeksanneksi Laura Kalmari SM-lopputurnauksessa |
11.10.2025 10.00 | Kauden 2025 päättäjäiset 1.11.2025 |
10.10.2025 16.00 | Toimisto suljettu 13.-19.10. |
10.10.2025 15.20 | HJS:n ja Hämeenlinnan kaupunginkirjaston lukuillassa syvennyttiin kirjojen äärelle |
10.10.2025 09.00 | Ilmoittaudu talven toimintaryhmiin |