
HJS:ssä alkaa tammikuussa uusi harrastefutisryhmä 8‒11-vuotiaille pojille ja tytöille. Futiskerho on tarkoitettu futareille, jotka haluavat pelailla kerran viikossa. Tavoitteena on tuottaa pelaajille onnistumisia ja liikunnallisia hetkiä samanhenkisten lasten kanssa.
Futiskerhon teemana toimii ”jalkapalloa jokaiselle” -ajatusmalli.
”Haluamme huomioida pelaajat yksilöinä ja tarjota harrastusvaihtoehtoa, joka sopii heidän ajattelumaailmaansa. Kerran viikossa toimivalla harrasteryhmällä halutaan tukea lasten ja nuorten erilaisia harrastamisen tarpeita ja esimerkiksi monilajisuutta”, HJS:n toiminnanjohtaja Mikko Hiltunen sanoo.
Futiskerhon ensimmäinen toimintajakso kestää 9.1.‒24.4.2026 sisältäen 14 harjoituskertaa. Harjoitukset ovat kerran viikossa perjantaisin kello 18‒19 Säästöpankki-areenalla.
Ensimmäisen jakson jälkeen toiminta jatkuu, ja harrastetoiminnan on tarkoitus ollakin alati jatkuvaa.
”Kaikki harrastelinjan toiminnat ovat ympärivuotisia ja niihin on helppo tulla mukaan missä vaiheessa tahansa. Toivottavasti pystymme ensimmäisen jakson jälkeen muodostamaan jo omat ryhmät 8‒10- ja 11‒13-vuotiaille”, Hiltunen kertoo.
HJS perustaa myös muita uusia harrasteryhmiä vuoden 2026 puolella. Harrastetoiminnan monipuolistaminen on yksi tulevaisuuden vahvoja strategisia periaatteita.
”Ikäihmisten kävelyfutista kokeillaan kahden kerran verran tammikuussa ja helmikuussa. Olemme suunnitelleet myös aikuisten kuntofutista”, Hiltunen vinkkaa.
Futiskerhossa on kahden viikon kokeilujakso, jonka aikana toimintaa on mahdollista testata.
”Ja vaikka puhumme matalan kynnyksen toiminnasta, on tavoitteena tuottaa niin laadukasta toimintaa, että harrastuksen lopettaminen olisi puolestaan korkean kynnyksen toimintaa”, Hiltunen naurahtaa.
| 01.04.2026 16.15 | Ikäihmisten kävelyfutis jatkuu viikoittaisena toimintana huhtikuussa |
| 30.03.2026 15.30 | Aloitamme miesten kuntofutiksen ‒ ilmoittaudu mukaan |
| 20.03.2026 15.50 | HJS-kesä saapuu pian! Ilmoittaudu mukaan |
| 16.03.2026 09.30 | Kevätkokous ‒ Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry. |
| 07.03.2026 16.00 | A- ja B-nuorten SM-karsintasarjat pääsevät vauhtiin |
| 26.02.2026 14.59 | Kausikortit kaudelle 2026 ovat myynnissä! |