Tule mukaan HJS-kesään!
Tutut kesätoiminnot ja uusittu kesäfutis kutsuvat harrastajat liikkumaan iloisesti ja monipuolisesti jalkapallon pariin. Meille voi tulla harrastamaan matalalla kynnyksellä aikaisemmasta liikuntataustasta riippumatta.
Naperofutis on tarkoitettu kaikille vuonna 2018- ja myöhemmin syntyneille lapsille aikaisemmasta liikuntataustasta riippumatta. Naperofutiksessa harjoitellaan ryhmässä toimimista ilman omia vanhempia.
Perhefutiksessa (2020-syntyneet ja nuoremmat) totutellaan ryhmässä liikkumiseen turvallisesti oman luotettavan vanhemman kanssa. Perhefutis on vanhemman ja lapsen iloista yhteistä ajanviettoa.
HJS:n suosittuja kesäleirejä järjestetään jälleen kolmena eri viikkona. Ensimmäiset leiriviikot ovat heti kesäloman alkuun 2.6.‒6.6. ja 9.6.‒13.6. Kesäloman huipentava kolmas leiriviikko pidetään 28.7.‒1.8. HJS-kesäleirit on tarkoitettu 2012‒2018-syntyneille.
Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty maalivahtileiri saa jatkoa myös tulevana kesänä. Maalivahtileirillä syvennytään erilaisiin maalitolppien välissä vaadittaviin taitoihin. Maalivahtileiri on tarkoitettu ensisijaisesti 8‒13-vuotiaille veskareille, mutta muodostamme ryhmän myös vanhemmille maalivahdeille, mikäli osallistujia on tarpeeksi oman ryhmän muodostamiseksi.
HJS:n Kesäfutis-konsepti uudistuu tälle kesälle. Kesäfutistreenit ovat päiväsaikaan Pullerilla kahdessa neljän viikon jaksossa. Voit osallistua toiseen tai molempiin jaksoihin. Kesäfutiksessa liikutaan ja ennen kaikkea pelaillaan mukavassa porukassa tärkeitä liikunta- ja lajitaitoja opetellen. Kesäfutis on suunnattu 2010‒2017-syntyneille jalkapallouransa alkutaipaleella oleville tai ainoastaan kesäharrastusta etsiville.
Tule ohjaajaksi tekemään arvokasta työtä lasten liikunnan mahdollistamiseksi
Lapset tarvitsevat innokkaita vanhempia mukaan toimintaan ohjaamaan naperofutisryhmiä! Tehtävään ei vaadita aiempaa seuratyö- tai valmennustaustaa tai sen laajempaa lajitietämystä – ainoastaan positiivisuus, innokkuus sekä halu toimia lasten kanssa riittää.
Halukkuutta ohjaustehtäviin kysytään ilmoittautumislomakkeella. Ohjaajat koulutetaan ja perehdytetään ohjaustehtäviin.
06.05.2025 09.00 | HJS-kesä kutsuu ‒ ilmoittaudu toimintaryhmiimme |
25.04.2025 15.00 | Tutustu jäsenetuihin Jopox+ applikaatiossa |
16.04.2025 16.17 | Toimisto on suljettu 17.4.-21.4. |
14.04.2025 21.45 | Miesten kausi käynnistyy tuplaviikolla |
10.04.2025 14.15 | Yläkoululeirityspilotti tuotti hyviä kokemuksia |
09.04.2025 11.30 | Futsal jatkaa positiivista kasvuaan ‒ osallistuvia joukkueita oli jo 18 |